Miksi valita muu tilikausi kuin kalenterivuosi?
Kun perustat yritystä, yksi tärkeistä
päätöksistä liittyy yrityksen tilikauteen. Koska tilikauden pituus on 12
kuukautta, todella usein tilikaudeksi valitaan kalenterivuosi. Päätöstä
kannattaisi kuitenkin pohtia ennakkoluulottomast. Mitä etua yritykselle on
siitä, että tilikausi valitaan toisin?
1. Liiketoiminnan sesongit
Yrityksen tilikausi on järkevää ajoittaa
yrityksen toiminnan mukaan. Esimerkiksi golf-ravintolassa toimintakausi päättyy
yleensä syksyllä ja laskettelukeskuksessa keväällä. Varsinkin tällaisissa
tapauksissa tilikauden päätös olisi järkevä ajoittaa samaan ajankohtaan.
Silloin sinun on yrittäjänä helppo verrata toimintakausia toisiinsa.
2. Kiireetön aika
Tilikauden vaihdetta ei kannata ajoittaa
sellaiseen ajankohtaan, jolloin sinulla on muutenkin kiire. Sinulla kuluu aikaa
tilinpäätökseen tarvittavan aineiston koostamiseen, vaikka kirjanpitäjäsi
laatii itse tilinpäätöksen. Jos sinulla on samaan aikaan kiire uusien
tilauksien ja töiden kanssa, riskinä on, että koostat tilinpäätöstä yötyönä.
3. Laadukkaat yhteistyökumppanit
Kolmas etu siitä, että yrityksen tilikausi on
muu kuin kalenterivuosi, on se, että saat yrityksesi kumppaniksi laadukkaan
kirjanpitäjän ja tilintarkastajan. Kirjanpitäjillä ja tilintarkastajilla kevät
on kiireisintä aikaa, koska niin monien yritysten tilikausi päättyy vuoden
loppuun. Tilinpäätös on tehtävä neljän kuukauden kuluessa tilikauden
päätöksestä. Hyvillä kirjanpitäjillä ja tilintarkastajilla ei välttämättä ole
mahdollisuutta ottaa uusia asiakkaita tuohon ajankohtaan. Jos tilikausi
päättyisi kesällä, voisi uuden asiakkaan ottaminen ollakin mahdollista.
Kommentit
Lähetä kommentti